lauantai 20. toukokuuta 2017

Kesäpäivä Kuuvannokassa / And then came summer



* Kahvittelut tarjosi Villa Kuuva

Tänään oli kesän ensimmäinen päivä - ei kevätpäivä, vaan kesän ensimmäinen päivä. Kyllä se näin oli. Ihanan kotikaupunkimme Turun kylpiessä auringonsäteissä, vetäisimme poitsuille hellehatut päähän ja aloitimme päivän tutustumalla kaikkien muiden turkulaisten tavoin Turun Sanomista ja tv:stäkin tuttuun Littoistenjärven uimarantaan, tuohon polyalumiinikloridikäsiteltyyn Suomen Välimereen, joka on kuhissut särkikaloja ja sinilevää, mutta hohtaa nyt turkoosina kuin mikäkin Välimeren poukama.

Päivä jatkui järveltä merelle. Olin saanut kutsun kahvila Villa Kuuvaan Ruissaloon torstaiksi, mutta en valitettavasti päässyt tuolloin paikalle. Päätimme korjata virheen tänään koko perheen voimin. "Menimme ensin Kuuvannokkaan pienelle piknikille", eli raahasimme hiestä märkinä lapsia rattaissa/reppuselässä/niskassa ja ihmettelimme koko matkan, että miten helvetin pitkä matka sinne niemennokkaan oikein onkaan, pääsimme lopulta perille, söimme banaanit samalla kun estelimme juuri kävelemään oppinutta Alvaria kävelemästä kalliolta suin päin suoraan surman suuhun ja kymmenen minuutin päästä laahasimme mukulat takaisin parkkipaikalle, jotta pääsisimme vihdoin kahvittelemaan.

Ihanan pienen piknikkimme jälkeen kahvi tosiaan maistui, eikä Villa Kuuvan kesäkahvilan kahvi ja raparperipiirakka vanilijakastikkeella* voi näissä maisemissa maistua muulta kuin taivaalliselta! Ah, mikä miljöö ja tunnelma! Aurinko porotti, jonkun koira uiskenteli meressä, isompi lapsi juoksenteli ja kompuroi ympäriinsä niin että housuihin tuli reikiä, pienempi pureskeli pikkukiviä niillä muutamalla hampaalla mitä sattuu suussa olemaan ja juustokakku hävisi lautaselta aivan liian nopeasti, vaikka kuinka yritin ottaa minikokoisia paloja. Kotimatkalla tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin lomalla.










maanantai 15. toukokuuta 2017

Banaanikakku 6 minuutissa ja 47 sekunnissa




Olen jakanut blogissa aiemminkin tämän superhelpon banaanikakun ohjeen, mutta teen sen nyt vielä uudestaan kellotettuani tekemiseen kuluvan aktiivisen ajan. Menin väittämään kaverilleni, että tämän tekemisessä ei mene kuin kaksi minuuttia ja hän oli aistivinaan pientä liioittelun makua. No kieltämättä hiukan tuli liioiteltua, sillä 6 minuuttia ja 47 sekuntia siihen oikeasti meni (+ uunitus). Olisin ehkä pystynyt pusertamaan taikinan kasaan viidessäkin minuutissa, mutta koska pienet apurit olivat viime kerralla auttaneet kauppakassien tyhjentämisessä, oli leivinjauhe väärässä kaapissa ja sen etsiskelyssä valui sekunteja hukkaan.

Parhaimmillaan tämä kakku olisi ehkä porkkanakakkumaisen kuorrutteen kanssa, mutta koska yksi tämän kakkusen parhaita puolia on nimenomaan se, että jos sinulla on banaania, sinulla on luultavasti kaikki muutkin tarvittavat aineet, jätin kakun näin "luonnontilaan" ja ripottelin päälle vain hiukan tomusokeria (Kuvan ottamisen jälkeen lisäsin sitä AIVAN SAIRAASTI lisää.). Kuorrute vaatisi kuitenkin esimerkiksi tuorejuustoa ja sitä ei ainakaan meillä aina kaapissa ole.

Tämän kakun avulla pääsee helposti eroon pilkullisista banaaneista ja melkein mistä tahansa kaappiin jääneestä kosteasta, sillä tähän voi laittaa esimerkiksi kahvia, maitoa, kermaviiliä, maitorahkaa, creme fraichea tai piimää.




Yhden kulhon banaanikakku

2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
1 tl ruokasoodaa
2 kananmunaa
150 g voita tai margariinia sulatettuna
2 banaania muussattuna
8 rkl kermaa, vanilijakastiketta, maitoa, kahvia, maitorahkaa, piimää, tms.

Sekoita aineet keskenään, kaada voideltuun tai vuokaspraylla suihkutettuun kakkuvuokaan ja paista 200 asteessa kypsäksi, vuoan koosta riippuen n. puoli tuntia. Testaa kypsyyttä puutikulla. Kun kakun pinta on tummahko ja taikinaa ei enää tartu tikkuun, kakku on kypsä. Kumoa jäähtyneenä ja ripottele päälle reilusti tomusokeria.



sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Helvetissä on erityinen paikka niille perheenisille, jotka eivät huomioi puolisoaan äitienpäivänä

Helvetissä on ihan oma erityinen ja tulikivenkatkuinen paikkansa niille perheenisille, jotka eivät huomioi puolisoaan, lapsensa/lastensa äitiä, äitienpäivänä. Samoihin liekkeihin heitetään myös ne äidit, jotka eivät noteeraa puolisoaan isänpäivänä, koska "ei se nyt mun isä tai äiti ole". Onhan tuo perustelu kieltämättä järkeenkäypä. Olisihan se nyt myös aivan naurettavan typerää antaa esimerkiksi joululahjoja, sillä "enhän mä nyt mikään joulupukki sentään ole". Kuka idiootti sitä menisi esimerkiksi kenenkään ristiäisiin, koska "eihän se nyt mun lapsi ole". Pääsiäinen - pyh, enhän mä nyt mikään Jeesus sentään ole. 

Äitienpäivä ei ole pelkästään äitien hemmottelua ja lahjomista, vaan noina päivinä luodaan muistoja myös lapsille - muistoja siitä, kuinka he ovat halunneet ilahduttaa itselleen tärkeää ihmistä ja siitä, miten he ovat onnistuneet yllättämään jo toista tuntia sängyssä hereillä makoilevan ja kahvia odottelevan rakkaan ihmisen. Näinä päivinä opetetaan ottamaan muita huomioon. Se 3-vuotias kaipaa opetusta ja tukea vielä monessa muussakin asiassa, niin myös tässä. 



Minä olen saanut tänäänkin tuntea ääretöntä kiitollisuutta omista rakkaista kultaakin kalliimmista lapsistani, äidistäni, jota ilman olisin vain suutani tyhjyyteen aukova linnunpoika, anopistani, joka on upea äiti ja isoäiti, sekä omasta isoäidistäni, joka kruunaa tämän upean äitien joukon. Olen saanut itkeä salaa suihkussa kiitollisena siitä, että näiden äitien lisäksi elämässäni on upeita miehiä, jotka mahdollistavat näiden ihanien muistojen syntymisen minulle ja lapsilleni. 



Tein eilen blogille omat Facebook-sivut. Linnunpoikana soitin tietysti heti omalle äidilleni kertoakseni asiasta. "Kyllä tämä on mennyt ihan älyttömäksi tämä touhu." Että semmosta. Äiti se antaa aina rehellistä palautetta! Käykäähän tykkäämässä silti, vaikka onhan tämä nyt ihan älytöntä!

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vierailulla: Forum Marinum / Visiting Forum Marinum (with kids)

 


Totesinpa taas täydellistä kulttuuritiistaita Forum Marinumissa viettäneenä, että arkivapaissa on kyllä puolensa! Ostimme Forum Marinumista museokortit, joilla pääsee 250 suomalaiseen museoon. Jo nyt voin sanoa, että tuo 64,90 € x 2 on kyllä paras sijoitus vähään aikaan! Lasten kanssa meininki on aina sen verran arvaamatonta, että vierailukohteet pitää juosta hosuten läpi, ennen kuin hepuli, nälkä, väsy, kakkahätä tai muu paniikki iskee. Museokortti käs'veskassa voimme suosiolla mennä ja tulla juuri niin kuin huvittaa!

Forum Marinumin kesäkausi ei ole vielä alkanut. Nyt tiistaina keväisen lumipeitteen (heko heko) leijaillessa maahan, siellä ei meidän lisäksemme samaan aikaan juuri muita ollut ja seuraamme lyöttäytyikin peräti kaksi (2) innokasta henkilökunnan edustajaa, jotka opastivat ja kertoivat silmät kiiluen kaiken mahdollisen merenkulun ja merisodan historiasta ja esimerkiksi torpedoveneiden potkureiden kulumisnopeudesta. Pommeista puhuttaessa oppaiden silmät syttyivät kuin tähdet ja ajattelin mielessäni, että kyllä ne pojat vaan ovat poikia. He olivat kyllä selkeästi unelma-ammatissaan!
 




Hugon toiveissa oli, että Forum Marinumista löytyisi leikkipaikka ja löytyihän sieltä! Merihenkinen leikkipaikka Queen of Congo -laivoineen ja viidakkoineen oli ihan mukavaa vaihtelua iänikuisille liukumäille. Lisäksi näyttelyiden sekaan oli ujutettu pieniä kivoja juttuja, jotka pitivät lasten mielenkiintoa yllä, mutta eivät kuitenkaan häiritse aikuisten näyttelyyn tutustumista mitenkään: puhetorvi alakerrasta yläkertaan, kalastuspaikka, teltta, taikapeili... Laivakoira Axelille sai myös halutessaan piirtää terveisensä. Hugon taidonnäyte on alavasemmalla. Jestas, miten on lahjakas tuo lapsemme! Hänestä kuullaan vielä!

Hugon, 3 v, lahjomaton arvio vierailusta Forum Marinumiin: Leikkipaikassa oli parasta unikaverit (=pehmolelut). Puiset akkelit, ne mitä Muumeissakin on, olivat aika hienoja (Muumeissa Muumipeikko menee pihkaantumaan rantavedessä kelluvaan puusta veistettyyn veneen keulassa olleeseen eukkoon ja tilanne aiheuttaa suurta mustasukkaisuutta, eripuraa ja hammastenkiristystä Niiskuneidin, Muumipeikon ja tämän kolmannen pyörän, puueukon, välillä. Muistakaahan siis kaikki miehenne kanssa Forum Marinumissa vierailevat olla vähän varuillanne eukkojen kohdalla! Miesten aivoituksista ei ikinä tiedä, kuten tämäkin surullisenkuuluisa Muumi-tarina osoittaa!). Voidaan mennä toistekin ja voidaan syödä myös herkkuja (Tällä kertaa olimme suunnitelleet leipovamme kotosalla pullaa, joten Forum Marinumin herkut jäivät tällä kertaa syömättä.).

Forum Marinumissa sijaitsevan Kultaranta-veneen punaisilla plyysipenkeillä ovat istuneet tiettävästi kaikki Suomen presidentit. Ehkä sinunkin siis pitäisi? Onhan sentään Suomen juhlavuosi, herttileijaa! Tuli kyllä isänmaallinen ja nostalginen olo!

Translation: Forum Marinum and home baked cinnamon buns - what's there not to like?
 

tiistai 9. toukokuuta 2017

Kaupunkilomatunnelmissa kotikaupungissa / Kiss my Turku

 


Viimeviikkoinen kulttuuriretki jäi väliin, kun päätimmekin pitää pienen "kaupunkiloman" keväisessä  kotikaupungissamme! Vetelimme Förillä edestakaisin jätskitöttöröiden verran, kävelimme aurinkoisessa jokirannassa ja kävimme ensimmäistä kertaa Muumi-leikkipuistossa Martissa. Leikkipuisto osoittautui tosi kivaksi! Hattivattien, hiekkalaatikon, kiipeilytelineiden, liukumäkien, Nuuskamuikkusen teltan ja Muumipapan veneen lisäksi siellä oli isohko läntäre nurmea, jolla näen sieluni silmin itseni pötköttelemässä, lukemassa kirjaa ja hörppimässä termoskaffetta sillä välin, kun lapset leikkivät sulassa sovussa.






Matkustaminen on kyllä ehdottomasti yksi elämän antoisimmista asioista, mutta aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Muutama tunti puuhastelua aurinkoisessa kotikaupungissakin voi saada ihmeitä aikaan! Föri-ajelu tuntui ällistyttävän ihanalta jokiristeilyltä ja kotiin palatessa tuntui, kuin olisi ollut pidempäänkin "lomalla". 

Myös jokaviikkoiset kulttuuriretket ovat avanneet silmiä ja tuntuu, että tutusta ja turvallisesta Turustakin saa paljon enemmän irti, kun näkee vähän vaivaa. Siksi ostimmekin tänään museokortit. Museokortti on suomalaisten museoiden yhteislippu, joka käy yhteensä 250 museoon ympäri Suomea. Museokortti maksaa 64,90 € ja se on voimassa vuoden ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen. Toivottavasti meillä pysyy innostus yllä - muuten tuli kallis vierailu Forum Marinumiin tänään! Siitä retkestä muuten blogissa lisää huomenissa.

Ei minun ollut tarkoitus tällaista Turku-hehkutusta tästä postauksesta tehdä, mutta näin sitä vain sattuivat sormet juoksemaan näppäimistöllä, enkä kyllä ihmettele - on tämä vain niin ihana kaupunki! En malta odottaa esimerkiksi kesäistä vesibussimatkaa Aurajoesta Ruissaloon. Tuo matka muuten maksaa tällä neljän hengen porukalla (yhden lapsen ollessa vielä rattaissa) 3 €. Ei paha!
 

Mites te muut? Tuleeko kotikaupunkia ja lähiseutua katsottua joskus turistin silmin?


Translation: I love this city!

lauantai 6. toukokuuta 2017

Menun Afteroom -tuoli / Love at first sight



 Postaus sisältää * -merkityn affiliate-linkin


Olen jo pitkään kaivannut uusia tuoleja ruokapöytään. Nykyiset mustat nahkaiset tuolit kromisine jalkoineen ovat niin hallitsevat ja massiiviset, että ruokapöytään katsoessani en näe muuta kuin valtavat massat vellovaa nahkaseinämää, joka blokkaa kaiken muun näkymän. Unelmissani ruokapöytäni tuoleineen näyttäisi Minna Jonesin ruokapöydältä. Hänen tyylinsä iskee kyllä täydellisesti meikäläiseen ja voisin muuttaa alivuokralaiseksi ihan koska tahansa. Kannattaa kurkata myös Jonesin kesämökki, joka on täydellisyyden perikuva. Heitin linkin tuohon vain äkkiä, mutta nyt en pysty enää katsomaan kuvia itse, koska kateuden määrälläkin on rajansa. 

Mustia Menun Afteroom -tuoleja olen kuolannut jo pitkään, sillä pidän niiden friikihköstä ulkonäöstä. Ne olisivat juuri sopivan erikoisia tänne meille. Niiden kanssa samaan joukkoon sopisivat täydellisesti juuri nuo Minna Jonesin ruokapöytääkin kiertävät Bertoian Side Chairit, mutta 1300 euron kappalehinta hieman mietityttää... Ostaisinko tuoleja vai lähtisinkö perheen kanssa vaikka tropiikkiin muutamaksi kuukaudeksi?

En ollut koskaan aiemmin istunut Afteroomilla, muuta pääsiäisenä päätimme hyödyntää Room21:sen* alekampanjan ja tilasimme yhden istuttavaksi. Voisihan sen sitten palauttaa, jos se olisi aivan pöhlö. Ensituntuma kyseisessä tuolissa on kieltämättä melko jakkaramainen, mutta tuo pieni hassu kolmijalkainen kummajainen on niin symppis, että en kuuna päivänä voisi lähettää häntä enää pois. Hän on tehnyt meihin (Tai no minuun.. Valtterin tunteita ei voi kuvailla ihan rakkaudeksi ja pojatkin suhtautuvat melko välinpitämättömästi. Ovatkohan edes huomanneet koko tuolia?! Eivät ole ainakaan ehtineet vielä piirtää siihen yhtään!) lähtemättömän vaikutuksen ja tullut osaksi arkeamme. Eihän ketään voi hylätä vain siksi, että jalkoja on hassu määrä ja selkäkin lyhyenläntä! Rakastan häntä juuri tuollaisena. Tämä on kylmä maailma. HÄVETKÄÄ! 

Näin alkuun Symppis saa varmaankin toimia kukkapöytänä olohuoneessa, kunnes hankimme hänelle sopivia laji- ja vierustovereita ruokapöytään. Sopivia etsiessä elelemme vielä täällä nahkabunkkerin suojissa.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Vierailulla: Turun taidemuseo / Visiting Turku Art Museum (with kids)




Viimekertaisesta vierailustani Turun taidemuseoon on HÄ-VET-TÄ-VÄN kauan aikaa. Siis ihan oikeasti. Olen ollut siellä viimeksi varmaan joskus kolmannella luokalla luokkaretkellä (Suuret kiitokset kulttuurikasvatuksesta Nousiaisten Kirkonpiirin ala-asteelle!). En todellakaan ole mikään kovin intohimoinen taiteen ystävä ja olinkin tosi yllättynyt, kun Turun taidemuseossa oli niin paljon porukkaa. Siis herttileijaa, keskellä tavallista lauantaita! Keitä nämä ihmiset oikein ovat, ihmettelin ja pyörittelin sisäisiä silmiäni. Kenellä on aikaa täällä vietellä viikonloppua ja kävellä rauhallisesti ihan muina miehinä ja naisina tauluja katsellen? Tai no, olimmehan mekin siellä, mutta se vaatikin viikon etukäteissuunnittelun, kieltäytymisen työvuoronvaihdosta, pikaisen lähdön töistä, skipatun lounaan ja välipalan, avoimen mielen, uhkailua, lahjontaa, pitkää pinnaa ja aika paljon ripeämpiä askeleita kuin muilla museovierailla. 

Kuten mainitsin, en itse ole intohimoinen taiteen ystävä, mutta koska lapsistamme tulee kultturelleja maailmankansalaisia (Vaikka väkisin!), on perehdyttäminen aloitettava nuorella iällä. Valtteri oli etsinyt lapsille kuivausrummusta valmiiksi suhteellisen siistit vaatteet, joihin en joutunut kovin paljoa puuttumaan. Vain Alvarille suunnitellut liian isot ja muutenkin vähän hassut farkut kehoitin ystävällissävytteisesti vaihtamaan sopivan kokoisiin kangashousuihin. Kiireessä en huomannet, että hänelle oli myös puettu sukat, joissa on vaaleanpunainen poron pää (!? Joku tuliainen Pohjois-Norjasta... Kiitti mamma ja pappa!). Ne eivät varsinaisesti huokuneet sivistystä ja korkeakulttuuria, mutta kuten sanottu, huomasin virheen vasta taidemuseossa, joten niillä mentiin.

Matkalla tiedustelin Hugolta ennakko-odotuksia. Mitä hän odottaa näkevänsä taidemuseossa? Entä mitäköhän kaikkea siellä on? "Toivottavasti herkkuja, sillä RAKASTAN herkkuja. Ja myös autoja." En pystynyt lupaamaan, että toiveet täysin toteutuvat, sillä netin mukaan taidemuseossa on esimerkiksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin valokuvataitelijoihin kuuluvan Elina Brotheruksen valokuvanäyttely, jossa käsitellään subjektiivisia kokemuksia, rakkauden läsnä- ja poissaoloa sekä muotoon liittyviä kysymyksiä, ihmishahmon ja maiseman välistä suhdetta ja taiteilijan malliinsa kohdistamaa katsetta. Painotin, että olemme liikkeellä "avoimin mielin". 


Taidemuseossa meidät otettiin lämpimästi vastaan. Lipunmyyjä taisi huomata, että viime kerrasta saattaa olla pikkuisen aikaa, koska hän ystävällisesti ohjeisti mistä löytyy hissi ja minne voisimme jättää takkeja naulaan ja toivotti myös lapset tervetulleiksi. Myös näyttelyihin saa kuulemma mennä rattailla. No voi ihanko totta, sehän onkin tosi kiva, sillä lapsemme ei osaa kävellä. Onko rattaiden käyttö jossain muissa museoissa kiellettyä?! Onko muualla kielletty myös esimerkiksi kengät ja pyörätuolit? Sisäinen lapsivihanvastustajani meinasi vähän nostaa päätään, mutta hillitsin itseni.

Luojalle kiitos alle 16 -vuotiaiden vapaasta sisäänpääsystä. Näyttelyihin ei sattuneesta syystä ollut mahdollisuutta kovin intensiivisesti paneutua, joten tutustuminen jäi melko pintapuoliseksi ja lasten sisäänpääsymaksu olisi silkkaa riistoa. Näillä hinnoilla tulemme varmasti menemään taidemuseoon myös uudestaan. Ja hyvä niin, sillä tällä kertaa olimme jatkamassa matkaa mummin kahvipöytään ja meidän täytyi jättää väliin kahvittelu Café Victorissa. Se oli sääli, sillä kahvila näytti kutsuvalta ja lämminhenkiseltä. Vitriini pursui toinen toistaan herkullisemman näköisiä leivoksia ja muut kulttuurinnälkäiset hymyilivät leppoisasti ja hyväksyvästi croissantinmurusia suupielissään. "Maistuisiko kahvi? Ottakaahan nyt! Täällä me olemme kaikki yhtä suurta ylevää kultturellia perhettä!", kuulin mielessäni. Vitsit, että otti päähän!



Brotheruksen valokuvanäyttelyn lisäksi esillä on kokoelmanäyttely Toteutuneita unelmia ja toteutumattomia, joka esittelee Turun Taideyhdistyksen ensimmäisen intendentin, maisemamaalari Victor Westerholmin aikana tehtyjä hankintoja ja vastaanotettuja lahjoituksia. Tuo vajaa sata teosta käsittävä näyttely on esillä koko Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 2017. Turun taidemuseo esittelee vuosittain myös yhden Turun Taideakatemiasta valmistuvan opinnäytetyönäyttelyn. Tänä vuonna vuorossa on Jussi Haro, jonka näyttely Rekonstruktio koostuu kolmesta teoksesta, jotka on tehty julkisista tiloista kerätyistä materiaaleista: murretuista pyöränlukoista, tyhjistä energiajuomatölkeistä ja äärioikeiston propagandatarroista.

Hugon mukaan taidemuseossa kannattaa tsekata ainakin Brotherukseen parhaimmistoon kuuluvat teokset, eli ne, joissa joku syö ja nukkuu. Toteutuneita unelmia ja toteutumattomia -näyttelyn puhuttelevimpia tauluja ovat ne, joissa on vene, puu tai meri. Ja niin, niitä autoja museossa ei odotuksista huolimatta näkynyt, mutta lähimmäksi pääsi Jussi Haro litistetyistä juomatölkeistä tehdyllä mopollaan. Go check it out!