keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Pikkujouluviikko

Meillä vietetään tänään perheen kesken pikkujouluja. Tonttu oli tuonut yön aikana
Hugon joulusukkaan pikkujoululahjat ja aamu alkoi lahjojen avaamisella. Pakettiin oli
laitettu Dublo-juna, Valtterille ruskea nahkavyö, meikäläiselle uudet kynttilänjalat ja
yhteislahjaksi uudet komiat puurolautaset! Kuinka sattuikin, että aamupalaksi oli just
suunniteltu riisipuuroa ja rusinasoppaa, niin lautaset pääsivät heti testiin.

Olen vähän tykästynyt mustiin mehiläisvahakynttilöihin. Niitä täytyy
ehdottomasti tehdä lisää. Laitan loppuun vielä ohjeet, jos joku haluaa testata
ensimmäistä kertaa. Inspiraatio tekee muuten yhteistyötä Esmeralda's -blogin kanssa
DIY joulukalenterin merkeissä ja ideoita kannattaa bongailla myös sieltä!
Esmeralda's -blogin joulukalenteriin pääset TÄSTÄ.

Tällä viikolla on pikkujoulujuhlintaa tiedossa lisääkin, kun kauppakeskus Myllyn
pikkujoulujuhlia vietetään lauantaina. Mekko on valmiina ja vaikka vähän mahan
kohdalta kiristääkin, niin ei haittaa!









Ohje mehiläisvahakynttilöihin:

- Yhdestä mehiläisvahalevystä tulee 2 pitkää kynttilää
- Leikkaa mehiläisvahalevy keskeltä kahtia esimerkiksi keittiöveitsellä tai mattopuukolla.
- Asettele sydänlanka aivan mehiläisvahalevypalan toiseen laitaan ja painele se kevyesti
kiinni mehiläisvahalevyyn.
- Rullaa mehiläisvahalevy rullalle sydänlangan ympärille. Mehiläisvahalevyä voi lämmittää
esimerkiksi föönillä, jolloin se taipuu helpommin. 
- Kun kynttilä on rullattu, painele liitoskohtaa sormilla siistiksi. Tässäkin on apua föönistä!
- Mehiläisvahakynttilälevyjä saat esimerkiksi Inspiraation verkkokaupasta, TÄÄLTÄ.


Ohje joulusukkaan:

- Valmis joulusukka on telattu valkoisella kangasmaalilla valkoiseksi.
- Marimerkon Kuusikossa-servetistä leikatut kuuset on kiinnitetty sukkaan
tekstiilidecoupagelakalla. Sivele decoupagelakkaa sukkaan pensselillä ja kiinnitä
siihen servetistä leikatusta kuviosta vain päälimmäinen kerros (Poista kaksi alinta
valkoista servettikerrosta!) Sivele lakkaa vielä kuvan päällekin, jolloin servetti
jää kahden lakkakerroksen väliin. Silityskiinnityksen jälkeen (leivinpaperin läpi)
sukan voi pestä käsin.
- Joulusukka TÄÄLTÄ, telasetti TÄÄLTÄ, kangasmaalit TÄÄLTÄ ja kuusiservetit
TÄÄLTÄ, tekstiilidecoupagelakka TÄÄLTÄ.


Saara

2 kommenttia:

  1. Tosi upeita diy-ideoita! Testasin noita kynttilöitä ja niistä tuli kivat, eikä ollut hankalaa. Vieläkö sulle on tulossa kaupalle mustia levyjä, taisin ostaa viime viikolla viimeiset? Hiukan jäi kuume päälle tehdä lisää kynttilöitä... Te olette selvästi olleet kilttejä kun tonttu on tuonut noin kivoja lahjoja. Mukavia pikkujouluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehdottomasti täytyy hommata vielä lisää! Ryhdynpä tuumasta toimeen! Toivottavasti jotain lahjoja jäi sentään vielä aatoksikin!

      Poista