sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Lapsiperhe matkustaa: Berliini

Jostain syystä Berliini ei ole matkakohteena ikinä kauheasti houkuttanut ja aina onkin tullut lähdettyä joko lähemmäs tai kauemmas. Kyllä maar näin eurooppalaisena nyt sentään Saksassa täytyy käydä ja nyt tuo aukko sivistyksessä on paikattu. Sivistyneitä maailmankansalaisia sitä yritetään kasvattaa myös poikasista ja kylläpä sydän pakahtuikin ylpeydestä, kun 3-vuotias kiitti ravintoloissa ja kahviloissa saksaksi: "DANKE!". Jes, jes, jes, that's my boy!

 


OSTOKSET:

Ostosmahdollisuuksia Berliinissä olisi vaikka millä mitalla - ostoskeskuksia, kalliita merkkiliikkeitä ja pieniä uniikkeja putiikkeja. Otin matkaan mukaan vain vähän vaatetta, koska arvelin, että reissussa sitä tulee kuitenkin shoppailtua. MIKÄ TYHMÄ NAINEN minä olinkaan! En jostain syystä ajatellut ollenkaan, että minähän olen lähdössä matkaan kolmen miehen kanssa, joiden voimavarat shoppailuun ovat täysin riittämättömät. Shoppailu onnistuu tällä porukalla vain noin kahdeksan minuutin pätkissä, mieluiten aamupäivällä, jolloin kaikki ovat virkeitä ja ravittuja. Loppumatkasta jouduinkin kulkemaan maissinaksujen ja kuolan tahraamissa vaatteissa, koska shoppailu jäi vähän vähälle. Luojalle kiitos suomalaisissa kauppakeskuksissa olevista leikkipaikoista, joihin voi jättää lapset leikkimään ja miehen lukemaan uutisia.

Kaupat ovat Saksassa sunnuntaisin kiinni. Siitä ei siis varoitella turhaan kaikissa matkaoppaissa, vaan ne ovat IHAN OIKEASTI kiinni! Myös se Lidl, josta ajattelit nopeasti kipaista hakemaan lisää kakkavaippoja, kun huomaat laittaneesi lapselle viimeisen vaipan, on kiinni. Että sillä lailla...
SUOMI 1 - SAKSA 0


TEKEMISTÄ:

Eläintarhat osaavat sitten olla oikeita ristiriitaisten tunteiden pesäkkeitä. 3-vuotias odotti jo ennen matkaa vierailua eläintarhaan ja piti eläintarhasta tosi paljon. Berliinin eläintarhassa oli todella paljon eläimiä ja monia niitä pääsi katsomaan hyvin läheltä - leijonia, kirahveja, norsuja, susia, karhuja, jääkarhuja, virtahepoja, sarvikuonoja, gorilloja... Hugo oppi paljon uusia asioita eläimistä ja on ollut asiasta vielä matkan jälkeenkin todella innoissaan ja leikkinyt erilaisilla eläinleluilla (Kivaa vaihtelua iänikuiselle pikkuautoilulle!). Samalla kun iloitsen lapsen puolesta, koen sydäntäriipivää tuskaa siitä, että vien lapseni katsomaan ihmisten pällisteltäväksi aidattuja villieläimiä. AAAAARGH TÄTÄ VANHEMMUUTTA!

Berliinissä riittää tekemistä - nähtävyyksiä, shoppailua, tapahtumia... Toisaalta, osataanhan Suomessakin, tänä viikonloppuna Turussakin oli juuri Saaristolaismarkkinat, joten... tasapeli:
SUOMI 1 - SAKSA1





YÖELÄMÄ:

Ei mitään tietoa tästä. Me laitoimme lapset sänkyihinsä ja facebookkasimme hiiren hiljaa huoneen jakavan verhon takana molemmat omilla puhelimillamme tai vaihtoehtoisesti katselimme saksaksi dubattua Matlockia, kunnes uni tuli ja vei voiton. Ei siis pisteytystä tähän kategoriaan.



SYÖ & JUO:

Ravintoloita ja kahviloita Berliinissä on joka puolella. Joka kadunkulmasta saa vähintäänkin currywurstia ja erittäin mukavaan hintaan! Pihistelijänä pahoitan aina mieleni suomalaisissa kahviloissa, mutta Berliinissä sitä kuulkaas vaan osteltiin kakkua, pullaa ja lattea kevein mielin! 

Yhtenä päivänä meillä kävi jumalaton munkki - lapset nukkuivat SAMAAN AIKAAN rattaissa ja auringossa kylpevältä terdeltä löytyi juuri sopivasti yksi vapaa pöytä! Kahvia ja olutta, bitte! Sitä riemua kesti melkein koko kahvikupillisen ajan, kunnes joku kirottu nainen siirsi rattaita ylettyäkseen ottamaan viereisestä pöydästä vapaan tuolin. Siinä siirtelyn lomassa rävähtivät pikkupilttien silmät ammolleen ja rauhallinen kahvitteluhetki oli ohi. Piru sen naisen periköön!

SUOMI 0 - SAKSA 1







Lasten mielestä mieleenpainuvinta ja parasta Berliinissä oli hotellihuoneen kylpyamme ja Youtubesta katsottu pandavideo. Kannatti lähteä, vaikka pisteytyksen perusteella tasoissa ollaankin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti