keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vierailulla: Forum Marinum / Visiting Forum Marinum (with kids)

 


Totesinpa taas täydellistä kulttuuritiistaita Forum Marinumissa viettäneenä, että arkivapaissa on kyllä puolensa! Ostimme Forum Marinumista museokortit, joilla pääsee 250 suomalaiseen museoon. Jo nyt voin sanoa, että tuo 64,90 € x 2 on kyllä paras sijoitus vähään aikaan! Lasten kanssa meininki on aina sen verran arvaamatonta, että vierailukohteet pitää juosta hosuten läpi, ennen kuin hepuli, nälkä, väsy, kakkahätä tai muu paniikki iskee. Museokortti käs'veskassa voimme suosiolla mennä ja tulla juuri niin kuin huvittaa!

Forum Marinumin kesäkausi ei ole vielä alkanut. Nyt tiistaina keväisen lumipeitteen (heko heko) leijaillessa maahan, siellä ei meidän lisäksemme samaan aikaan juuri muita ollut ja seuraamme lyöttäytyikin peräti kaksi (2) innokasta henkilökunnan edustajaa, jotka opastivat ja kertoivat silmät kiiluen kaiken mahdollisen merenkulun ja merisodan historiasta ja esimerkiksi torpedoveneiden potkureiden kulumisnopeudesta. Pommeista puhuttaessa oppaiden silmät syttyivät kuin tähdet ja ajattelin mielessäni, että kyllä ne pojat vaan ovat poikia. He olivat kyllä selkeästi unelma-ammatissaan!
 




Hugon toiveissa oli, että Forum Marinumista löytyisi leikkipaikka ja löytyihän sieltä! Merihenkinen leikkipaikka Queen of Congo -laivoineen ja viidakkoineen oli ihan mukavaa vaihtelua iänikuisille liukumäille. Lisäksi näyttelyiden sekaan oli ujutettu pieniä kivoja juttuja, jotka pitivät lasten mielenkiintoa yllä, mutta eivät kuitenkaan häiritse aikuisten näyttelyyn tutustumista mitenkään: puhetorvi alakerrasta yläkertaan, kalastuspaikka, teltta, taikapeili... Laivakoira Axelille sai myös halutessaan piirtää terveisensä. Hugon taidonnäyte on alavasemmalla. Jestas, miten on lahjakas tuo lapsemme! Hänestä kuullaan vielä!

Hugon, 3 v, lahjomaton arvio vierailusta Forum Marinumiin: Leikkipaikassa oli parasta unikaverit (=pehmolelut). Puiset akkelit, ne mitä Muumeissakin on, olivat aika hienoja (Muumeissa Muumipeikko menee pihkaantumaan rantavedessä kelluvaan puusta veistettyyn veneen keulassa olleeseen eukkoon ja tilanne aiheuttaa suurta mustasukkaisuutta, eripuraa ja hammastenkiristystä Niiskuneidin, Muumipeikon ja tämän kolmannen pyörän, puueukon, välillä. Muistakaahan siis kaikki miehenne kanssa Forum Marinumissa vierailevat olla vähän varuillanne eukkojen kohdalla! Miesten aivoituksista ei ikinä tiedä, kuten tämäkin surullisenkuuluisa Muumi-tarina osoittaa!). Voidaan mennä toistekin ja voidaan syödä myös herkkuja (Tällä kertaa olimme suunnitelleet leipovamme kotosalla pullaa, joten Forum Marinumin herkut jäivät tällä kertaa syömättä.).

Forum Marinumissa sijaitsevan Kultaranta-veneen punaisilla plyysipenkeillä ovat istuneet tiettävästi kaikki Suomen presidentit. Ehkä sinunkin siis pitäisi? Onhan sentään Suomen juhlavuosi, herttileijaa! Tuli kyllä isänmaallinen ja nostalginen olo!

Translation: Forum Marinum and home baked cinnamon buns - what's there not to like?
 

2 kommenttia:

  1. Forum Marinum on hieno museo! Ja kiva paikka vierailla lasten kanssa. Pitäisi varmaan mennä istumaan tuonne presidenttien plyysipenkeille :) Kiitos kivasta postauksesta. Ja Hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Suomen Joutsenkin oli muuten vielä kiinni, joten täytyy mennä pian uudestaan! Kiitos Tuula!

      Poista